Mieheni lomautettiin alku viikosta ja nyt hänellä on aikaa meille molemmille. Äitini on tyytyväinen, että myös mieheni osallistuu lasten hoitoon.

Mikko on ollut todella kiltti poika, vaikka hampaita onkin tulossa ja jokeltelee nyt myös isälleen.

Eilen käytiin Mikon kanssa ostamassa isänpäivä lahja ja tänään Mikko on taiteillut isänpäivä korttiin kuvan.

Huomenna Mikon kummitäti tulee vierailulle. Onneksi pojalla on kummit jotka pitävät yhteyttä. Toisin kuin omani silloin joskus.

Äitini oli ostanut Mikolle tonttupuvun ja sellaisen koiran mikä opettaa numeroita ja kirjaimia.

Kaikista alku vakeuksista huolimatta Mikolla on perhe joka rakastaa häntä.

Elikkäs olen seurustellut mieheni kanssa kohta viisi vuotta ja naimisissa olemme olleet yli vuoden ja silti tuntuu että emme tunne toisiamme ollenkaan. Poikamme syntyi elokuussa ja mieheni ei ole osallistunut pojan hoitoon mitenkään ja kaiken lisäksi muutimme isäni kuoltua entiseen lapsuuden kotiini äitini luo.

Viime viikot minusta on tuntunut siltä että minulla ja miehelläni ei enää ole kovinkaan pitkä yhteinen tulevaisuus, kaikki mitä mieheni tekee ärsyttää minua suunnattomasti ja asiaa ei yhtään auta äitini joka puuttuu joka asiaan.

Mieheni käy töissä mutta vapaa ajallaan hän ei tee muuta kuin istuu koneella, vahtaa TV:tä ja kittaa kaljaa. Lapsen hoito ei kiinnosta ja minulle hänellä ei ole aikaa ja kun mainitsen asiasta niin vastaus on "sä oot pojan äiti ja olenhan mä joka yö sun vieres" tästä yleensä alkaa kauhea riita johon myös äiti sekaantuu ja lopulta kaikki on minun syytäni.

Välillä talossa häärii myös patalaiska pikkusiskoni joka ei tee muuta kun nukkuu tai jos ei nuku niin vahtaa TV:tä tai on puhelimessa ja jos sille sanoo jotain niin se saa kauheet raivarit.

Periaatteessa elämässäni ei tällä hetkellä ole mitään muuta mukavaa kuin rakas poikani, jonka eteen tekisin mitä vain ja rakkaat kissani.